Almut
Pian alkavaan paastoon kuuluu almujen antaminen. Olen kovasti miettinyt, mitä
se tarkoittaa nykyaikana.
Jos vertaa itseään rikkaisiin on tietysti itse köyhä. Mutta harva meistä on
niin varaton ettei vielä varattomampia olisi olemassa
Hyväntekeväisyys ei kuitenkaan ole ongelmatonta. "Alhaalta ylöspäin pyydetään
ja ylhäältä alaspäin annetaan", lauloi Arja Saijonmaa Ylioppilasteatterin
kabareessa myrskyisällä kuusikymmenluvulla. Vastikään Englannin nykyinen
pääministeri Tony Blair (joka on itse kristitty) on kehottanut meitä olemaan
antamatta rahaa Thatcherin aikana kaduille ilmestyneille kerjäläisille koska se
kannustaa ihmisiä tulemaan kerjäämisestä riippuvaisiksi. Alkoholistipojan äitiä
varoitetaan antamasta rahaa pojalleen. Antaminen voi olla vallankäyttöä ja
vastaanottaminen saattaa estää ihmistä auttamasta itseään. Kuinka sitä osaa
antaa pyyteettömästi ja lisäämättä saajan avuttomuuta?
Maksan veroja sekä valtiolle että kirkolle ja kolehtiinkin panen jotakin.
Niillä rahoilla osaltaan tasataan eroja. Mutta hoitavatko valtio ja kirkko tätä
leiviskää hyvin? Ovatko suurimmassa tarpeessa olevat ensimmäisinä mielessä?
Joskus tuntuu siltä että kirkonkin johtomiehet näyttäytyvät kovin mielellään
maan mahtavien rinnalla.
Jotakin enemmän minun on tehtävä. Yksi tapa on kai tukea sellaisia poliittisia
suuntauksia ja ryhmiä jotka pyrkivät kohentamaan vähäosaisten asemaa.
Rahalahjoitukset voi puolestaan kanavoida järjestöille jotka kannustavat
omaehtoiseen toimintaan. Tutkimusten mukaan esimerkiksi naisten lukutaito on
suorassa suhteessa kurjuudesta nousemiseen.
Tunteilua ei tässä asiassa tarvita, järki on otettava mukaan. Taivaspinnoja
tulee vain sille jonka oikea käsi ei tiedä mitä vasten tekee. En kuitenkaan
kehota tunteettomuuteen. On aika kolkkoa antaa vain välillisesti, järjestöjen
kautta. Jeesataan ihmisiä kun tilaisuus tulee. Joskus tuntuu siltä että
huumenuoreen täytyy luottaa, joskus on mahdoton kävellä pyytäjän ohi. Rakkaus
ei ole järkevä eikä sen pidäkään olla.