Voiko Jumalan edessä etuilla?
Maailmalla minun on joskus hankalaa selostaa sijoittumistani uskonnollisella
kartalla.
Ortodoksi? Kun psykoanalyysi ja juutalaisuus on suljettu pois,
keskustelukumppani kysyy: Ai siis venäläisortodoksi? No ei. Kreikkalainenko?
Kun pelkkä ortodoksi ei riitä, pitää mainita sortti. Sanon että suomalainen.
Meillä on omapohjainen ortodoksinen kirkko johon suomalaisen on helppo
samaistua, vaikka se, että emme kaikki ole karjalaisia, aiheuttaa joskun
valitettavaa kränää. Monessa muussa länsimaassa ihmiset, jotka ovat kokeneet
ortodoksisen kristillisyyden omakseen, joutuvat valitsemaan, kotiutuvatko he
esimerkiksi venäläiseen, serbialaiseen vaiko koptikirkkoon.
Me ilmoitamme uskovamme yhteen yhteiseen (katoliseen) apostoliseen seurakuntaan
(kirkkoon). Paavalikin sanoo: "Ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei
ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa
eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa".
Toisessa kotimaassani Englannissa kansallisuuskysymys kärjistyi ikävästi viime
keväänä. Emigranttien englantilaistuneista jälkeläisistä, syntyperäisistä
briteistä ja uusista venäläisistä tulokkaista koostuvaan hiippakuntaan
lähetettiin Moskovasta uusi piispa kirjoistaan Suomessakin tunnetun
metropoliitta Anthony Bloomin avuksi. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Ilarion
Alfejev halusi nähdä hiippakunnan olemukseltaan venäläisenä ja piti brittien
suurta osuutta enemmänkin haittana kuin voimavarana. Riita oli valmis.
Joskus käy kateeksi katolisten veljiemme ja sisariemme paljon selvemmin
universaali kirkko, etenkin nyt kun latina on vaihtunut kansankieleksi, vaikka
en toki kaipaa meille samanlaista keskitettyä auktoriteettia.
Kun tunnustamme "tullut maailmaan pelastamaan syntisiä joista minä olen
ensimmäinen", tuskin sillä tarkoitetaan etusijaa Jumalan edessä. Yksilöt,
etniset ryhmät ja kansat ovat kaikki erilaisia, mutta minun kaaliini ei mahdu
mitä aihetta kenelläkään on etuilla.