Herra toimii
Liturgian alussa pappi sanoo: "On aika Herran toimia".
Hudsonin pienessä kaupungissa New Yorkin osavaltiossa seisoo valkoinen
puurakennus, jonka ukrainalaiset ortodoksit ovat muuttaneet kirkokseen. Olen
stipendiaattina kirjailijoiden ja kääntäjien talossa 15 kilometrin päässä
Hudsonista ihanassa puistomaisemassa josta avautuu näköala
Catskill-vuorille, mutta vasta oltuani täällä kuukauden törmäsin mieheen,
jolla oli venäläinen nimi, ja rohkenin kysäistä käykö hän mahdollisesti
kirkossa ja jos käy niin missä. Niin sain kuulla P. Mikaelin kirkosta.
Se on kamala. Astuessani sisään eräänä sunnuntaina - myöhässä tapani
mukaan - ällistyn ensin sitä että kirkkokansa istui jykevissä penkeissä.
Ikonostaasia ei ole, vain kaksi pylvästä joihin on kiinnitetty pyhäkön
ainoat ikoneiksi tunnistettavat kuvat. Alttarin takaseinällä on isot
maalaukset Pietarista ja Paavalista, salin sivuilla on kaksi alttaria,
oikealle Kristus, vasemmalla Jumalanäiti, kaikki maalattu halvan
romanttiseen tyyliin. Alttarin alaosaa koristaa tökerö jäljennös Leonardon
Pyhästä ehtoollisesta jonka yllä roikkuu kultakoristeinen harso. Alttarin
edessä on pöydällä lasin alla makea painokuva. Tuohuksia ei ole,
sivualttareilla on kynttilöitä laseissa, alttarissa sähkökyntteliköt. Kuoro
laulaa ukrainaksi ja englanniksi mutta valitettavasti papinrouvalla on
särisevä sopraano, johon tutut melodiat hukkuvat. Saarna käsittelee
amerikkalaisten sotilaiden taistelua vapauden puolesta orjuutta vastaan.
Mutta liturgia on tuttu. Seurakunta istuu vain litanioiden aikana, muuten
seisomme kotoisaan tyyliin. Ristinmerkkejä tehdään, palvelus etenee.
Kerubiveisu, ehtoollisrukoukset. Ennen pitkää minun on huolimatta
nukkavierusta ja reunoista rispaantuneesta uskostani pakko tunnustaa, että
Kristus on keskellämme, olemme liittyneet taivaalliseen liturgiaan enkelien
ja pyhien kanssa.