Pahasti alkoholisoitunut kaveri sanoi ettei hän
voi mennä AA:han koska ei usko
Ujo usko
Jumalaan. Väite jäi
mietityttämään kovasti. Jostakin selkäytimestä
teki mieli
puuskahtaa: eihän sillä ole väliä!
Jumala on ja toimii ihan riippumatta uskotko
sinä vai et.
Jos Jumalan toiminta olisi riippuvaista uskosta niin mehän
määräisimme Jumalaa eikä Jumala meitä.
Tuntemani papinpojan kompastuskivi oli uskontunnustus. Hän
näytti kokevan sen
jonkinlaiseksi rasti ruutuun
-tehtäväksi, eikä ollut varma oliko hänestä
rastittamaan kaikki ruudut. Teki mieli sanoa ja sanoinkin,
että saahan Jumalaa
palvella vaikkei kaikkea ymmärräkään.
Ihmiset asettavat Jumalan rakkaudelle ehtoja, joita Jumala
ei minun
käsittääkseni aseta. Kuten
tuhlaajapojan isä Jumala rientää meitä vastaan
kun
vain ilkeämme naamamme näyttää.
Tarinan päähenkilö on Jumala, en minä.
Siksi olen aika ujo mainostamaan muille
uskoani. Minulle on
syntynyt vakaumus, että en voi mennä sanomaan toisille
että
tämä minun uskoni on se kaikkein paras
usko, vaikka henkilökohtaisesti kokisinkin,
että minun
käsitykseni Jumalasta on ainoa oikea.
Maailmassa on
paljon ihmisiä jotka kokevat että kristityt halveksivat
ja
nöyryyttävät heitä ja heidän
uskoaan. Eikä taida olla sellaista julmuutta ja
vääryyttä
johon kristityiksi itseään nimittävät eivät
olisi syyllistyneet.
Kristuksen seuraajat ovat aika sekalaista
sakkia, eikä meillä ole paljon
kanttia osoitella
muita.
Paljon tärkeämpää kuin oikeassa
oleminen on ihmisen kunnioittaminen ja
palveleminen, oli hän
sitten ateisti, juutalainen, agnostikko tai muslimi. Jos
Kristuksen seuraamisessa on jotakin ylivertaista, sitä ei
puheilla todisteta.